Voiko vaatia enemmän kuin vakiokorvausta? 12 artikla ja lisäkorvaus

7 artiklan korvauksen suuruus määräytyy lentomatkan pituuden mukaan, ei sen mukaan, mitä häiriö sinulle maksoi. Yhdistetyissä asioissa C-581/10 Nelson vastaan Deutsche Lufthansa ja C-629/10 TUI Travel ym., joista suuri jaosto antoi tuomion 23. lokakuuta 2012, EU:n tuomioistuin kuvasi ajanhukan haitaksi, ei Montrealin yleissopimuksen 19 artiklassa tarkoitetuksi viivästyksestä johtuvaksi vahingoksi. Juuri siksi vakiokorvauksen katsottiin olevan yleissopimuksen mukainen.

Sama ajattelu toistuu asiassa C-354/18, Rusu vastaan Blue Air, jossa tuomio annettiin 29. heinäkuuta 2019. Asia koski lennolle pääsyn epäämistä. Blue Air tarjosi matkustajille asetuksen mukaan 400 euroa kullekin, mutta he katsoivat summan korvaavan vain heidän aineettoman vahinkonsa ja vaativat lisäksi korvausta menetetystä palkasta. EU:n tuomioistuin vastasi, ettei 7 artiklan 1 kohdan b alakohdan summan tarkoituksena ole korvata ansionmenetyksen kaltaista vahinkoa ja että tällainen vahinko voi sen sijaan olla 12 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun lisäkorvauksen kohteena. Vakiosumma koskee vahinkoja, jotka ovat käytännössä samat kaikille asianomaisille matkustajille, kun taas yksilöllinen vahinko edellyttää tapauskohtaista arviointia ja voidaan korvata vasta jälkikäteen.

Johtopäätös on yksinkertainen: ei ole järkeä vaatia korkeampaa vakiokorvausta kuin matkan pituus antaa. Jos todelliset tappiot halutaan korvatuiksi, on kuljettava toista tietä.

12 artiklan 1 kohta koostuu kahdesta virkkeestä. Ensimmäisen mukaan asetuksen soveltaminen ei rajoita matkustajan oikeutta lisäkorvaukseen. Toisen mukaan tämän asetuksen mukaisesti myönnetty korvaus voidaan vähentää tällaisesta korvauksesta.

Mitä tämä tarkoittaa, ratkaistiin asiassa C-83/10, Sousa Rodríguez ym. vastaan Air France, jossa kolmas jaosto antoi tuomion 13. lokakuuta 2011. Tuomioistuin tulkitsi lisäkorvauksen käsitteen siten, että kansallinen tuomioistuin voi Montrealin yleissopimuksessa tai kansallisessa lainsäädännössä säädetyin edellytyksin tuomita korvauksen vahingosta, aineeton vahinko mukaan lukien, joka on aiheutunut siitä, ettei ilmakuljetussopimusta ole täytetty.

12 artikla ei siis anna itsenäistä oikeutta rahaan. Se on ovi, joka pidetään auki. Mitä voi vaatia, miten se osoitetaan ja kuinka suuri summa on, ratkaistaan kansallisen oikeuden tai yleissopimuksen mukaan, ei asetuksen. Käytännössä kyse on siviilioikeudellisesta vaatimuksesta, jossa sinun on yleensä pystyttävä osoittamaan sekä tappio että sen yhteys häiriöön. Jos vaatimus perustuu Montrealin yleissopimukseen, lentoyhtiö voi lisäksi välttyä vastuulta viivästysvahingosta, jos se osoittaa ryhtyneensä kaikkiin toimenpiteisiin, joita voidaan kohtuudella edellyttää vahingon välttämiseksi, ja vastuu on rajoitettu enimmäismäärään matkustajaa kohti (19 ja 22 artikla).

12 artiklan 2 kohdan mukaan 1 kohtaa ei myöskään sovelleta matkustajiin, jotka ovat vapaaehtoisesti luopuneet paikkavarauksestaan 4 artiklan 1 kohdan mukaisesti eli luovuttaneet paikkansa etuuksia vastaan, kun lentoyhtiö on odottanut joutuvansa epäämään lennolle pääsyn. Poikkeus ei kuitenkaan rajoita kansallisen oikeuden periaatteita ja säännöksiä, oikeuskäytäntö mukaan lukien.

Kaikki tämä kuvaa 12 artiklaa sen nykyisessä sanamuodossa. Asetus (EU) 2026/2202 korvaa 12 artiklan uudella sanamuodolla, jota sovelletaan 23. lokakuuta 2027 alkaen. Sen mukaan 7 artiklan mukainen korvaus vähennetään muiden säädösten mukaisesta korvauksesta tai hinnanalennuksesta ja päinvastoin, jos oikeudet suojaavat samaa etua tai niillä on sama tavoite. Näissä tapauksissa vähentäminen on siis pakollista. EU:n tuomioistuin ei ole vielä ratkaissut, miten uusi sääntö suhteutuu kansalliseen oikeuteen tai Montrealin yleissopimukseen perustuvaan vahingonkorvaukseen.